Sote-palveluiden alueellisesta peitosta

Olen saanut kyselyitä vastauksestani Ylen vaalikoneessa kysymykseen “On hyväksyttävä, että asuinpaikka vaikuttaa julkisten palveluiden saatavuuteen.” Vastaukseni ei ollut järin onnistunut, joten avaan asiaa hieman tässä.

Sote-palvelut tulee järjestää niin, että niillä on tasapainoinen väestöllinen peitto. Olisi päätöntä yhdistellä kuntien sote-palveluita hyvinvointialueiksi, ellei samalla voitaisi irrottautua kuntarajojen rajoitteista. Yritin tuossa vastauksessa tavoitella ajatusta, että palveluverkkoa linjattaessa tulisi ensisijaisesti katsoa missä ihmiset ovat ja laittaa palvelut sinne. Alueellisesti tasainen peitto ei ole taloudellisesti vastuullista.

Tälläkin kolikolla on luonnollisesti toinen puoli: jos sote-palvelut ovat kaukana ja niitä on vaikea saada virka-ajan ulkopuolella, jo olemassa olevat sosioekonomiset terveyserot vain jyrkentyvät. Sosioekonomiset terveyserot aiheuttavat n. 15 % sote-menoista, eli niiden tasaaminen on myös julkistaloudellisesti vastuullista.

Mutta sote-asemien verkko ei ole ainoa tapa ratkaista tätä ongelmaa. Etäpalvelut niitä haluaville ja erityisesti sellaisiin asioihin joita ei välttämättä tarvitse hoitaa kasvotusten, fiksummat työn järjestelyt ja matalan kynnyksen tukipalvelut esimerkiksi Whatsappin kautta voisivat olla tapoja hoitaa asioita myös ennaltaehkäisevästi ja vähentää sitä kautta tarvetta rampata sote-asemilla. Ja kun rampataan, kyytipalvelujen tulee toimia saumattomasti.

Mitä tulee taloudelliseen vastuullisuuteen, kysymys on monimutkainen. Yritin avata sitä vähän pari päivää sitten, mutta en ole vieläkään oikein tyytyväinen vastaukseen. Meidän on löydettävä tapoja tehostaa sotea tavalla, joka ei aiheuta lisää kustannuksia bumerangin pamahtaessa taas päähän parin vuoden päästä.