Puheeni TEKin valtuuston toimintatavoista 11.11.2021

Moi,

Olemme kokoontuneet taas [[TEK]]-asioiden äärelle, pitkästä aikaa kasvotusten.

Kasvotusten tapaamisella on monia arvoja, joita on vaikea mitata: uusien ihmisten tapaaminen, vanhojen suhteiden vahvistaminen ja satunnaiset kohtaamiset joista syntyy uutta. Teams-kokouksessa on myös vaikea jutella nopeasti kasvotusten asiaa, joka kokoustauolla ratkeaa kuin itsestään.

Samalla kuitenkin tämänpäiväisellä kokouksellamme on ihan todellinen hinta: 55 000 euroa. 157 jäsenmaksua.

Mari-Leena perustelikin tätä jo omassa tervehdyksessään, mutta korostan vielä että nyt ryhmäkokouksille on varattu melkein kaksin kerroin aikaa itse kokoukseen nähden ja ruokailuille vielä enemmän. Kuten sanottu, ymmärrän verkostoitumisen merkityksen mutta tämän kokouksen olisi voinut pitää yhdessä päivässä. Tai jopa Teamsissa. Ja palkata samalla rahalla työntekijän.

Olisi eri asia, jos kokouksessa olisi muutakin sisältöä. Oli kiehtovaa kuulla opinnäytetöistä, mutta istuisin vielä mieluummin samaan pöytään TEKin työntekijöiden kanssa kuulemaan ajankohtaisia mietteitä ja sparraamaan työssä. Olisin todella iloinen mahdollisuudesta kohdata valiokuntia ja jutella syvällisiä. Vielä hienompaa olisi kohdata vaikka saman talon muita liittoja ja hakea uusia näkökulmia.

Nämä kaikki olisivat mahtuneet oikein mukavasti tämänkin päivän kokoukseen ja olisimme tarjonneet 157 jäsenelle lisää vastinetta jäsenmaksulleen.

Tätä varten olemme jättäneet valtuustoaloitteen, jossa pyydetään hallitusta tarkastelemaan kriittisesti nykyistä kokousjärjestelyä. Toivottavasti yhdytte toiveeseemme.

Kiitos.