Puheeni energiasta puoluevaltuuskunnassa

Moi taas,

Maakaasun hinta on noussut yli 90 €/MWh, siinä missä tavallisesti ollaan aiemmin liikuttu 10-30 €/MWh tasolla. Kivihiilen trendi on ollut sama, ja öljy laahaa vielä hiukan perässä. Öljyvoimaloita onkin kannattanut taas käynnistellä.

Ei ole liioittelua sanoa, että Euroopalla on lähellä energiakriisi, kun miettii että talvi ei edes vielä ole täällä. Ympäristöystävällisiä, tai edes geopoliittisesti kestäviä vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole.

Energian hinnan nopea nousu heijastuu inflaatioksi, joka saattaa keikuttaa entisestään jo kuumentuvaa taloutta ja puraista erityisesti pienituloisia.

Kuinka vastaamme, kun keskustalainen haluaa polttaa lisää turvetta mummonmökin lämmittämiseksi?

Globaali energiajärjestelmä on keskinäisriippuvainen. Ei ole mahdoton ajatus, että eurooppalainen energiakriisi voisi levitä globaaliksi ja heijastua esimerkiksi Pakistanin kaasuriippuvaiseen energiajärjestelmään geopoliittisesti herkällä hetkellä.

On selvää, että hyvinvointimme riippuu yhä aivan liikaa fossiilisista polttoaineista. Uudet energiainvestoinnit lämpöpumppuihin, lämmön ja hiilidioksidin talteenottoon, ydinvoimaan ja kaukolämmön dekarbonisointiin eivät voi tulla liian pian ja meidän tulee antaa niille kaikki tuki.

Fossiilineutraalius nyt.