Työhyvinvointia Espoossa

Pidin tämän puheenvuoron Espoon Vihreiden Espoo puhuu -tapahtumassa 24.2.2021. Keskustelu oli mukava ja laadukas - suosittelen tutustumaan!

Työhyvinvointi on minulle asiana lähellä sydäntä: palaudun vielä pitkään huolella rakennetusta burnoutista. Minulla ei ole vastauksia kaikkeen, mutta jotain pientä viisautta luulen voivani jakaa.

Työhyvinvointi on monimutkainen juttu

Työhyvinvointi on monimutkainen juttu, ja täysin erottamaton kaikesta muusta hyvinvoinnista. Jos kotona ei ole kaikki hyvin, ei ole töissäkään - samoin jos ei ole sujut itsensä kanssa. Omassa tapauksessani kyse oli pitkälti kombosta vastasyntynyttä, koronaa ja vaativaa työympäristöä.

Meidän pitää pystyä tukemaan mahdollisimman tehokkaasti matalalla kynnyksellä niitä joilla elämä natisee jostain kulmasta. Pitää voida puhua jaksamisesta: pitää olla hiekkalaatikon laita, esimies, muskari ja neuvola, mutta myös usko siihen että voi tunnustaa että nyt on vähän kehno olla. Tästä puhumattomuuden kulttuurista on paljon puhuttu, ja se onkin tosi kriittinen osa hyvinvointia.

Kunta ei voi taata hyvää työyhteisöä, mutta me kaikki yhdessä voimme. Jos joku työkaveri alkaa kyynistyä, pitää uskaltaa kysyä miten hän voi. Jos esimies tekee älyttömiä ratkaisuja, pitää uskaltaa avata suunsa. Aika usein käy niin, että kun yksi osoittaa välittävänsä, muutkin alkavat välittää. Jos esimiehenä pitää lomat, illat ja viikonloput, alaisetkin uskaltavat. Ja kaikki Sisäilmaa nähneet tietävät, miten tärkeää esimiehen hyvinvointi on.

Ei ole helppoja tai suoria ratkaisuja

Ei tähän ole paljoa sellaisia suoria ratkaisuja, joille kunta voisi mitään. Mutta sitäkin enemmän epäsuoria: tarjotaan laadukkaita neuvolapalveluita, pidetään lapset lähellä päiväkodissa ja koulussa, huolehditaan että vieressä on metsä ja lähiliikuntapaikka johon voi mennä rentoutumaan, katsotaan että vajaatyökykyinenkin voisi tehdä mahdollisuuksiensa mukaan, edes julkisella puolella…

Näinä päivinä kun puhutaan paljon työurien pidentämisestä, on surkeaa miten heitteille joutuu heti kun ei enää pystykään tekemään kahdeksaa tuntia päivässä viittä päivää viikossa, saati sitä silppua jota oikeasti joutuu tekemään vajaakuntoisena. John Maynard Keynes arveli 40-luvulla, että tekisimme 15-tuntisia työviikkoja ja kaikkien numeroiden valossa meidän pitäisikin voida, mutta toisin kävi.

Provokaationa kysyisin vielä, miksi meillä edes on kellokortteja Espoossa? Kellokortti on työntekijän turva, mutta samalla myös stressin ja kyttäyksen välikappale. Tuottavuus on määritelty perverssillä tavalla euroina tunnissa, mutta me kaikki tiedämme että työtunnilla ja työtunnilla on eroa. Paljon luontevampaa olisi laskea työpanosta laadukkaasti toteutettuina työtehtävinä viikossa, ja tuntikirjanpito olisi vain turvaverkko.

Mutta ennen kaikkea luottamus mahdollistaa työhyvinvoinnin. Työnantajan luottamus, että työntekijä tekee parhaansa mukaan. Työntekijän luottamus, että työnantaja välittää. Vanhemman luottamus, että voi myöntää väsyvänsä. Työkaverin luottamus, että voi puhua vaikeistakin asioista.